jätä ikkuna raolleen

Moi!

Hahahaha tää säännöllinen bloggailu ei tosiaan oo mun hommaa, mutta who cares ku ainakaan lukijamäärä ei tuota paineita tän kirjotuksen suhteen! Ja oon monen monta kertaa jo suunnitellut poistavani koko blogin, mutta sitte oon alkanu miettiin kuinka hauskaa tänne on sillon tällön selitellä jotakin turhaa ja enemmän turhaa. Oon siis päättänyt pitää tän vielä pystyssä jonkin aikaa.

Eipä mulla tälläkään kertaa mitään kummempia kerrottavana oo Ranskan reissun lisäks. Olin kaks viikkoa siellä vanhemien kanssa moikkaamassa mun isoveljeä joka tossa syksyllä muutti sinne. Oltiin ekat 5 päivää Grenoblessa (jossa se mun veli asuu) ja siitä ajettiin viikoks Rivieran lämpöön ja viimeset kaks päivää kulukin sitten Lyonin lentokenttähotellissa. Ja jos joku oikeesti on kiinnostunut millanen toi reissu kokonaisuudessaan ja näin viikkoja jäkikäteen katseltuna on, niin en voi kuvailla sitä kun yhellä sanalla. Mahtava! Ajeltiin aivan huikeen korkeessa vuoristossa (ja valitettavasti myös huikeen kapeilla teillä), tuijoteltiin Alppeja ikuisuuksiin, mentiin hissillä Bastilleen (linnotus vuorella), koettiin Ranskan Riviera ja kahlailtiin maailman kauneimman värisessä vedessä flamingojen kanssa. Ei miltään matkalta vois pyytää enempää kun mitä toi matka anto mulle. Sain tutustua uusiin ihaniin ihmisiin, kehittää mun ranskan- ja englanninkielentaitoa ja mikä ihaninta, syödä tosi hyvää ruokaa. Ja jokaikinen stereotypia piti ranskalaisista paikkaansa. Järkyttävästi patonkia, viinihifistelyä ja uskomaton määrä poskisuudelmia. Ikävä tulee tota paikkaa!

Koulun osalta jäin vähän jälkeen, mutta oli todellakin sen arvosta sillä koulu ei vois ikinä opettaa mulle niin paljon asioita, mitä tuo matka ja tuo maa opetti mulle. Koulussa sujuu siis kuitenkin hyvin. Tuo Kiviniitty oli kyllä just eikä melkeen oikee paikka mulle! Mun koulunkäynti ei koskaan oo ennen lukiota ollu mitään kauheen ruususta, mutta nyt voin ekaa kertaa herätä aamulla ilman sitä JUMALATONTA VITUTUSTA että koulu alkaa tunnin päästä. Kiitos Kiviniitty, oot awesome! Siellä saa olla just sellanen kun on, ja voi olla varma että ne ihanat ihmiset siinä ympärillä pitää susta huolen. Kiitos siis myös kaikille teille ihanuuksille joihin oon saanu etuoikeuden tutustua nyt syksyllä, te ootte syy miksen ennen oo oikeen jaksanu koulussa ♥

Vähän kuvia mun syksystä, joka valitettavasti lämpömittarin mukaan uhkaa loppua :c Heippa!

onnellisuusprosentti ainaki 5000000%

Wohoo!

Kirje kuvataidekoululta tuli taas vaihteeks ja saan taas iloita mun yheksännen lukuvuoden alusta niin iki-ihanassa kuviksessa! Pusuja! Piirustus-maalaus-kurssi koko vuoden! Mun tapauksessa kylläkin oikeestaan vaan se maalaus.. Ihanaaaa, ihanaa, ihanaa!

jaaaa kanske

Moi!

As usual, en oo jaksanu istuttaa itteeni koneen eteen niinä oikeina hetkinä, kun oisin ehkä voinutkin saada jotain kirjoitettua, joten tulos on tämä: tulin Ruotsista jo muutama viikko takaperin, enkä oo kertonut koko reissusta vielä sanaakaan. Eli lyhyesti, oli ihan älyttömän ihana reissu! Oli mahtavat kelit, upeet maisemat ja avoimia ihmisiä! (JOKA ON TODELLAKIN KOHTELIAISUUS) Ruotsalaisissa on nimittäin se (ihana) ero suomalaisiin, ettei siellä ihmisillä tunnu olevan samanlaista metrin paksuista sosiaalista suojamuuria muihin ihmisiin. Ja oh god, se on aivan upee asia! Satun nimittäin ite kuuluun niihin ihmisiin, jotka siinä tutustumisvaiheessa höpöttelee kaikkee mahollista maan ja taivaan väliltä, välillä vähän liikaakin. Mutta sitten kun törmään niihin ihmisiin, jotka oikeesti lähteekin mukaan siihen mun selittelyyn, niin se on jotain aivan mahtavaa ja saa mut toooosi iloseks! Siellä voi hymyillä kenelle tahansa ja tervehtiä vastaantulevaa lenkkeilijää aamulla, ilman että saa takaisin muutakin kuin säikähtäneen ilmeen ja epämääräisen unisen murahduksen. Ja myös ihmisten ihan vain yleinen iloisuus näkyi jo katukuvassa, eikä känniääliöitäkään ainakaan kovin montaa satuttu näkeen hoipertelemassa, vaikka suurin osa ihmisistä siellä olikin jo päässyt kesälomatunnelmiin.
Ei sitten mun pettymykseksi mentykkään käymään Tanskan puolella, vaikka lähellä kyllä monesti oli. Käytiin kuitenkin kiertelemässä Ruotsia ihan muuten vaan, ja tulipas sitä Kolmårdenissakin yks päivä vietettyä! Se oli ihanaa! Ja mikä parasta, sain nähdä elämäni ekaa kertaa oikeita norsuja! Ja niille jotka ei tiiä, mulla on hyvin vakava norsuaddiktio ollut tässä nyt muutaman vuoden, ja muuta en voi sanoa kun että olin ihan superonnellinen, ja hymyilin varmaan kolme päivää sen jälkeen. Eikä sekään haitannut, että ne sattu jokanen oleen Intian norsuja, eikä Afrikan.. (jotka on mun lemppareita!! niillä on isommat korvat ja ne on muutenkin paljon isompia) Norrköpingistä me jatkettiin sitten kohti Tukholmaa ja sieltä sitten Kapellskäriin, josta laivalla Naantaliin. The end!

Lisäisin kuvia, jos tää ei jotain töppäilis kokoajan, joten tyytykää tähän.

hei eiku hej

Alohaaaa

Jiihaa, nyt on kyllä pakko sanoa että LIFE IS GOOD! Huomenna ois nimittäin suunnitelmissa porukoidenkaa lähteä ajaan kohti Turkua josta sitten iltalaivalla startataan Tukholmaan! Sieltä matka jatkuukin kohti Gotlantia! (Jos et satu tietään, niin Gotlanti on sellanen yli-ihana saari Ruotsin itärannikolla) Mennään sinne lautalla ja ollaan kaks yötä Visbyssä sellasessa ihanassa rantamajassa, ja kierrellään päivät ympäri Gotlantia. Siellä on ainakin mun taustatietohakujen perusteella hirveesti kaikkee ihania keskiaikasia rakennuksia, pitkiä rantoja ja tosi paljon kaikkee tekemistä. Esimerkiks äitin toivekohde Huvikumpu. Ite ootan ehkä kuitenkin eniten tolta reissulta sitä että pääsen treenaan mun ruotsia ja katteleen vähä muutaki ku näitä Kokkolan katuja.

Gotlannista meidän matka jatkuu sitten kohti Etelä-Ruotsia, vähä silleen roadtrip-mielessä, eikä meillä oo tarkkaa määränpäätä yms. muita suunnitelmia. Ajetaan luultavammin rannikkoa pitkin kohti Malmöä (vai Malmötä?) ja mä vaan hope so, että me kävästäis Tanskankin puolella, sillä ois aivan tajuttoman siistiä käydä   Christianiassa! Ja taas niille jotka ei tiedä mikä paikka se on, niin se on lyhyesti sanottuna sellanen hippikaupunginosa Kööpenhaminassa jossa on ihan hirveesti kaikkee taidehommia ja rentoo tekemistä. Niin ja kyllähän tossa kaupunginosassa on sitte tietenki se toinenkin puoli, joka ei kyllä mua koske millään lailla, mutta I believe you know what I mean. Googlettakaa jos ootte tietämättömiä, eiköhän se aika nopsaa sieltä pongahda esiin.

Ja tota eipä tässä mitään muuta kummempaa ois kerrottavana, kirjottelen sitte reissusta kotiintulon jälkeen jos huvittaa. Seeee you.

bonne nuit

Moi!

Tää on jännä tää tunne. Tää kun millään ei oo sulle mitään suurta merkitystä, eikä mikään tunnu voivan järisyttää sun maailmaas millään tavalla. Tää kun huomaat vaan yhä useamman päätöksen edessä toteavas  itselles who cares ja jatkavas siitä eteenpäin ilman että uhraat tuolle kyseiselle päätökselle kahta sekuntia pidempää harkitsemisaikaa. Tai kyllähän mä nyt siis sellassissa pienissä perusasioissa ne päätökset saan tehtyä ilman sen tähteellisempää ajatusmaailman availua, eikä ne tuota mulle minkäänlaista päänvaivaa. Mut sitten kuitenkin sillä omalla erikoisella tavalla mua ei kuitenkaan jaksa kiinnostaa pätkän vertaa. Ja tässä vaiheessa viimestään voin aistia tän epäymmärryksen sieltä sun suunnastas tänne Halkokarille ja meidän talolle saakka. Sillä nyt please, auttakaa joku(!), miten ihmeessä voi selittää (tai tässä tapauksessa kirjoittaa)  asian tarpeeks mielenkiintosella ja humoristisella otteella jollekkin, jos se asia nimenomaan käsittelee epäinnostusta ja mielenkiinnon puutetta? Tän tekstin laatiminen siis tuottaa jo niin paljon ongelmia, että tää mun pointti tuskin nyt ihan selkeytyy sinne ruudun toiselle puolelle. Mut hei, who cares? 
Ja nyt takaisin siihen mun ongelmaan, jos sitä nyt siks voi kutsua. Kai tätä vois nimittäin vähän haukkua (Huom. nimenomaan haukkua) tälläseks yolo-ilmiöks. Ja sit taas in the other hand tää ei oo yhtään sellasta. Tai siis asdfghjkl, tavallaan ajattelen että kerran sitä vaan eletään, eikä tällästen päätösten seurauksilla loppujen lopuks oo mitään merkitystä, eikä kukaan tuu muistaan niitä kuitenkaan, ja sit tavallaan mä kuitenkin haluan tehdä sen oikeen valinnan, ilman että teen sitä valintaa ollenkaan. Ja tota ehkä mä nyt vaan lopetan hyvän sään aikaan tän epämääräsen selittelyn ja siirryn nukkumaan ja stop this overthinking jne. Hyvin pienellä mahdollisuudella tätä ees lukee yks ihminen (joka tästä ei saa kuitenkaan mitään irti) ja sitte elän elämäni onnellisena loppuun saakka, the end ja moikkamoi teki mieli selittää ja ihanaahan tässä on että saan selittääääääää tänne tasan just niin paljon kuin huvittaa, sillä tää on mun ikioma blogi ja mulla on varmaanki tasan yks lojaali fani. Bonsoir.