they really don't know anything

Juu moi vaan :)

   Heräilin tossa vähän aikaa sitte, ja oottelen tässä että Iida heräis nii päästäis jonnekkipäi:-) Mulla on ollu tällänen leffaunelma-aamu, avaan silmät nii koko huone on ihan täynnä valoa ja ennenkaikkea SIISTI! Vedin vaan koneen viereen ja laitoin musiikkia ja fiilistelin aamua. Mulla on vähän sellanen fiilis että tästä tulee toooosi kiva päivä!:)

  Oon koittanu miettiä tässä lähiaikoina ihan tosissaan, että mitä haluan mun tulevaisuudelta? Lukio se varmaanki mua ysin jälkeen kutsuu, mutta se että mihin lukioon meen. Kiviniitty olis niin hyvä vaihtoehto sinänsä sen taidepainotteisuudensa kannalta, ja ei tarvis muuttaa pois kotoakaan vielä, mutta sitten tuli meijän opo ja alko kertomaan mulle Kalajoen kuvataidelukiosta! Siinä kohtaa meni kaikki ajatukset sekasin, ja just ku olin ees päättänyt mennä lukioon, nii sitte pitäis jo Kalajoelle muuttaa! Tiedä sitte pääsisinkö ees sinne, mutta kun oon jopa alkanu epäröidä haluanko mun koko tulevaisuudelta sitten sitä taidealaa. Tai sitten se että kaverit jäis tänne, sitä en kestäis. Tässä olis vielä niin paljon mietittävää ja juttelemista että välillä pelottaa saanko ajoissa ees päätettyä!

   Mutta juu, tää loppuu nyt vähän nopsaan mutta mun on nyt ihan pakko mennä tsekkaan ketä täällä oikeen on kotona, heippa ja hyvää sunnuntaita!

  

and I remember your eyes were so bright

Heippa!
 
   Elikkä juu, sain tossa joku vajaa kuukausi sitten, (eli varmaankin aika tuon viime postauksen aikoihin) tietää että mulla on positiivinen joku mononukleoosi.. Eli siis niin hurjan vakavalta kun se kuulostaakin, se on vaan normi pusutauti, mutta tottakai siinä mää ja vähän mammakin kerettii säikähtää kun nousi nuo kaiken maailman maksa-arvot sun muut, mutta nyt ei sitten ois enää kun vajaa viikko liikuntakieltoa jäljellä, ja niin ikävästi kun tässä nyt sitte kävikin, niin en kerenny futista enään pelata tytsyjenkaa ku satuin sairastuun just päällekkäin viimesen pelin kanssa.. Jäi kyllä harmittaan ihan tosissaan. Tuntuu etten vieläkään oo oikeen osannu käsittää sitä, ettei me enää oikeesti tulla pelaamaan ainakaan tolla samalla kokoonpanolla ikinä. Samaan aikaa se ajatus on tosi siisti, et pelattiin lähemmäs kymmenen vuotta yhessä, kasvettiin ja naurettiin siinä samalla yhessä ihan hirveesti. Ja toisaalta kun ees aattelen kaikkia niitä ihania pelireissuja tytsyjenkaa, nii tulee pakostaki itku. Ja jos joku teistä joukkuelaisista sattuu lukaseen tätä, niin oikeesti haluun sanoo et te ootte ihan huipputyyppejä, ja ilman teitä jokasta en ois ees kasvanu sellaseks ku nyt oon, ja tuskin ois kukaan teistäkään. Tuntuu ihan kamalalta ettei tulla enää koskaan näkeen toisiamme samanlaisissa merkeissä ja tunnelmissa. Ei koskaan. Kaikki ne tunnelmat pelin jälkeen kun istuttiin kopissa, kaikki ne banaanivitsit, unohtuneet suojat ja nappulat, väärät pelipaidat, kuumat treenipäivät, kaatosateet, maalituuletukset, ja -itkut. Nekin on mennyt, kaikki. En kuitenkaan koskaan aio unohtaa teitä, ja kyllä tässä jonkin aikaa nyt meneekin että tottuu oleen näkemättä teitä melkeen joka päivä. Rakastan teitä ihan hirveesti, ootte ihania tyttöjä! Halaillaan ku tavataan:-)